Työt Hesassa eivät käynnistyneet parhaalla mahdollisella tavalla, sairastuin vatsatautiin tiistaina. Maanantai-iltana kerkesin kuitenkin käydä vanhoilla kotikulmilla Puotilassa meren rannalla istuskelemassa. Meri rauhoittaa aina, tietenkin jos se itse on rauhallinen...

Sinä iltana sattui muuten ikäviä; näin Kampin aukiolla lokin, jota ensin luulin kuolleeksi kun se makasi niin liikkumatta katuritilän päällä. Kun tulin lähemmäksi, huomasin että oli raukka juuttunut jalastaan ritilään eikä päässyt irti. Sen katsetta en unohda hetkeen. Ties kuika kauan se oli jo yrittänyt irti.

Halusin päästää sen irti mutten uskaltanut itse ruveta sähläämään, olisin kohta päässyt silmistäni. No onneksi ystäväni tiesi mihin pitää soittaa. Ystävällinen hätäkeskuksen tyyppi sanoi lähettävänsä pelastuslaitoksen tyypin paikalle ja kysäisi vielä, voiko mulle soittaa uudelleen jos ne eivät löydä lokkia.

Toivoin tietty ettei soittoa olisi tullut mutta sieltä se tuli. Eihän pelastuslaitoksen tyyppi ollut itse perillä Kampista ja menikin aika tovi kun annoin, itsekin ulkopaikkakuntalaisena, tarkkoja koordinaatteja. Lopulta lokki löytyi ja pyysin pelastustyyppiä soittamaan, miten lopulta oikein kävi. Lokki oli jo kuollut. Toisaalta parempi niin, ettei sitä tarvinnut lopettaa.

Tilanteesta jäi toisaalta paha muaku suuhun. aukiolla oli lokin rimpuillessa ja hätääntyessä todella paljon ihmisiä ihan vaan istuskelemassakin, mutta kaikki vaan katsoivat sivusta lokin tuskaa. Osan naamasta kyllä näki, että he eivät vain tienneet mitä tehdä. Tietenkin ennen soittamista kävi mielessä, että ehkä hätänumero ei ole oikea väylä tähän, mutta onneksi kuitenkin otin riskin leimautumisesta hupsuksi. Itselle tuli niin paljon parempi mieli. En vain voi katsoa eläimen tuskaa sivusta.

****

Mutta joo. Pääsin vetämään kuitenkin viikon toisen kurssikerran, hieman puolikuntoisena mutta kuitenkin. Kurssien vetäminen on todella kivaa. Tietenkin suhtautuminen erilaisten maksullisten valmennuskurssien vetämiseen on maksuttoman koulutuksen vakaumukseni osalta jonkin verran ristiriitaista. Mutta, kurssista voi olla ja on ollutkin todella iso apu monelle.

Itselle parhaita hetkiä ovat ne, kun saa palautetta  oppilaalta, joka kertoo että kurssista oli iso apu, ja jonka kohdalla on kyse siitä, tuleeko c tai m. Vielä hienompaa on, jos joku pääsee oikeasti läpi abikurssin avulla kirjoituksista. Sitten ne huiput. On suuri ilo ohjata jotakuta jolla on jo 18-vuotiaana valmiudet vaikka mihin. Toki löytyy niitäkin ainakin omasta mielestään huippuja, jota ovat jälkikäteen kritisoineet sitä, kun kurssilla mentiin heikompien ehdoilla. No, onhan se minusta tärkeämpää, ettei jonkun lakin saaminen jää kiinni historiasta, kuin se, saako joku "vain" eximian. Näitä on onneksi ollut vain kerran.

Kevään valmennuskurssi oli kovaa työtä, ihmiset kirjoittivat esseitä ihan älyttömät määrät, jotka piti tietenkin ehtiä tarkastaa seuraavaksi kerraksi. Ja kun luentoja oli joka toinen päivä, en juuri ehtinyt siinä ohessa omaakaan elämää viettämään. Tai nukkumaankaan. Tai no rehellisyyden nimissä syytä oli minussakin; en ollut valmistellut kurssidioja etukäteen vaan jouduin kasaamaan ne kurssin kestäessä. Viime tinkaan jättäminen on ollut persoonalleni ominaista, odotan ikuisuuden jonkinsorttista inspiraatiota jota ei kyllä siten tule.

Valmennuskurssilta sain upeaa palautetta. Oikeasti oma kova työ ihmisten eteen tuntuu sitä arvokkaammalta, kun minulle kerrotaan, että "on sinun ansiotasi, että pääsin yliopistoon", tai että "et oskaan tuominnut, enkä ole koskaan saanut niin tarkkaa ohjausta kirjoittamiseen" ja "nimenomaan innostunut ja osaava opettaja teki tästä minulle onnistuneen kurssin" "opettaja ei olisi voinut tehdä mitään paremmin" Ohhoh. Ihanaa :D Tekisi mieli kehystää tuollaiset seinälle, ja katsoa niitä aina kun väsyttää tms.

On tuntunut hyvältä olla tärkeässä roolissa tukemassa valtavasti stressaavaa kympintyttöä, jonka sisäänpääsystä suurin angsti oli hänellä itsellään, vaikka näyttöjen perusteella mitään syytä huoleen ei missään vaiheessa ollut. Tai ehkä se oma mieli ja pelko olivat se suurin uhka vaikka oma järki sanoisi, ettei hätää ole. Tiedän hyvin miltä se tuntuu.

Kehnompaakin palautetta on toki tullut. Turussa vastikään vetämäni kurssin yksi poika oli sitä mieltä, että joka ainoa tekemäni asia oli keskinkertainen. Noh, kyseessä kuitenkin oli poika joka teki varsinkin alussa hirvittävästi kirjoitusvirheitä, jonka äidinkieli oli heikkoa, ja jonka esseissä oli erittäin paljon myös asiavirheitä. Arvostelu oli rehellistä. Poika oli hämmentynyt siitä, että kurssilla esseistä oli paljon vaikeampaa saada hyvää arvosanaa kuin koulussa.

Kaikkiaan erinäiset valmennuskurssit voivat olla todella tärkeitä varsinkin sellaiselle, joka on jo useita vuosia pyrkinyt vaikka yliopistoon turhaan. Tehtäväni on olla todella suuressa määrin henkinen tuki. On myös niin, että jos he eivät ole ennen kurssia saaneet todenmukaista palautetta osaamisestaan, kurssi on todella tärkeä, koska vaikka sensorit eivät tunne oppilaita; eikä arvostelussa voi olla mitään tunnepohjaista elementtiä.

Tulen itse aina olemaan tiukka arvostelemaan vaikka heikkoa äidinkieltä. Kyse ei tässä kohtaa ole vain yksittäisessä kokeessa menestymisestä, vaan yleisesti yhteiskunnan tasolle laajenevasta ilmiöstä. On hirveää, jos ihmiset eivät osaa kirjoittaa omalla äidinkielellään. Millaista tulevaisuutta sellainen rakentaa? Ylipäätään, jos pystyn herättämään oppilaissa analyysinrakkautta edes hiukan, kantaa se varmasti ainakin jossain vaiheessa hedelmää.

No niin, taas yksi romaani takana. Pidän tätä blogia varmaan ihan väärällä tavalla, alkaen toki itseni tituleeraamisesta vihervassarifeministiksi. Se yksin sulkee pois vähintään 95% lukijoista. Ja nämä pitkät tekstit ovat myös haasteellisia. Pitäisi varmasti ympätä lisää kuvia ja kaikkea. Mutta itselläni ei ole edes kamerapuhelinta; puhelimeni on vuosimallia 2004 enkä raaski luopua siitä. Tänään kävellessäni yliopistolle hommiin aurinko heijastui poikkeuksellisen kauniisti pilven takaa, tuollaiset jutut olisi kiva saada, (hmm, ei filmille vaan pikseleille?) ja miksei tännekin joskus. Katsotaan.

(Vaikka kyllä nyky-yhteiskunnassa pitäisi olla vakaampi pyrkimys herätellä ja yleensä uskoa ihmisten kykyyn prosessoida laajojakin kokonaisuuksia). Hyvä esimerkki tästä on vaikka tuo kirjiksen lukupiiri. Meille ehdotettiin, jos vähennämme käsiteltäviä artikkeleja. En ole vielä suostunut vaan koitin selkeyttää, miksi teema tarvitsee jokaisen siihen suunnittelemamme artikkelin. Kirjakahvilan tunnus on "Vaihtoehtoisuuden kaipuuta jo 31 vuotta" . Yksi esimerkki vaihtoehtoisuuden arvostamisesta olisi varmastikin se, että uskottaisiin ihmisten kykyyn ajatella ja joo, lukea enemmänkin kuin yksi juttu per teema.

Kävin tänään taas Kuralan Kylämäen museossa. Todella kiva paikka, jonne pääsee Varissuolta mukavasti kuntopolkua metsän halki. Olen erityisesti hurahtanut jousiammuntaan. Sain tosiaan tänä kesänä vihdoin irti itsestäni kokeilla, olen pitempään katellut ohi mennessä että joo, voisi kyllä mutta on aina jäänyt.

Koitin sitä ekaa kertaa museon iltamissa heinäkuussa ja jäin koukkuun :) On kiva osua tauluun, toimii aggressionpurkajanakin. Museo tosiaan täytti 25 vuotta ja juhlapuheissa vakuuteltiin että still going strong. No, enpä olisi niin varma, toki nyt tuollaisessa tilanteessa pitääkin korostaa niitä pilven hopeareunuksia jo viran puolesta. Rakennusliikkeillä on selkeät suunnitelmat alueelle.

Kuulin kaverilta, että kahvilayrittäjä lopettaa siellä pian ja sitten välähti. Olisi mahtavaa, jos vaikka Martin Kulttuuriolohuonetta pyörittävä Kulttuuriyhdistys Ida pystyisi laajentamaan museokahvilaksi. Luomu- vegaani- ja lähiruoka sopisi jo valmiiksi museon konseptiin, ja mikä ettei, tämäntyyppinen ruoka tarvitsisi muutenkin enemmän tilaa kaupungissa.

Pistin idean jo sinne, täytyy vaan toivoa että homma ottaa tuulta. Ylipäätään on tärkeää olla piikkinä lihassa museoalueen alasajosuunnitelmissa; kahvilayrittäjän puuttuminen toki on yksi peruste sulkea ovet muutenkin...

Aina kun on pidemmät pätkät kirjoittamatta, on vaikea päättää mistä aloittaa. Tässä on tosiaan ehtinyt tapahtua kaikenlaista, olen painanut duunia kovaa ja ehtinyt onneksi lomaillakin. Huomenna tie vie taas Hesaan uutta kurssia pitämään, olen hädin tuskin saanut edellisen historian abikurssin pidetyksi täällä Turussa :) Toki on kivaa että töitä riittää, silti pakko todeta että yhtäjaksoinen lomailu olisi kyllä tehnyt terää todella rankan vuoden jälkeen.

On vaikea olla kirjoittamatta Yrttiahojupakasta näinä aikoina, pakko siihen on nytkin puuttua. Toivon todella, että Yrttiaho pysyy jäsenenä. Mikäli erottamiseen todella mennään, se kertoo siitä ettei puolue kykene itsereflektioon eikä näe hallituspolitiikassaan vikaa. Sellaiseen skenaarioon en halua uskoa.

Tämä varjosti alkukesää jossain määrin, mutta onneksi kesää on riittänyt nautittavaksi. Kaikenlaista on tullut touhuttua, jo keväällä osallistuin opintotukimiekkariin täällä Turussa ja kesäkuussa turkistarhauksen vastaiseen mielenosoitukseen Hesassa kun hain loput tavarat kevään kurssin jäljiltä pois kämpiltä :) Opintotukikuviohan oli voitokas, onneksi. Ja Arhinmäen toiminta asiassa oli mallikasta.

Toki kun minusta on kyse, vertasin tapahtumia yliopistolakikuvioon neljä vuotta aiemmin. Ja pakko todeta, että jos opiskelijoiden edunvalvojiksi itseään kutsuvat ylioppilaskunnat olisivat paneutuneet edes puoleksi sillä innolla yliopistolain vastustukseen mitä nyt opintotuen kehittämisen vastustukseen, tulos olisi 2009 ollut ainakin jossain määrin erilainen.

Syitä on varmasti monia, yksi saattaa hyvinkin olla se, että opintotuen heikennykset olisivat kolahtaneet pahasti nykyopiskelijoiden itsensä nilkkaan, kun taas yolain vaikutukset ovat vaikeammin hahmotettavat, yliopistojen rahoituksen heikennyksethän eivät heti näy ainakaan suomalaisten opiskelijoiden lukukausimaksuina. Tieteen ja akateemisen vapauden ja sivistyksen olemuksesta keskusteleminenhan nyt muutenkin menee pitkälti yli hilseen kiireiseltä putkitutkinto-opiskelijalta.

No, se siis meni odotuksiin nähden hyvin. Turkistarhauksesta emme siis päässeet eroon, ikävä kyllä. Vastaanottomme eduskuntatalon portailla oli mielestäni hieman niin ja näin. Eräskin persuedustaja totesi meille, "ettei sotiakaan kielletä sillä perusteella, että sairaaloissa makaa lapsia ilman silmiä". Jep jep. Olen aikoinani muutamiinkin miekkareihin osallistunut, enkä ole koskaan tätä ennen kuullut mielenosoittajien vaativan seuraavaa puhujaa äänekkäästi paikalle. Mutta persuedustaja jatkoi sitkeästi puheensa loppuun. Huoh.

Parhaat puheenvuorot kuultiin mielestäni tietenkin Vasemmistoliitolta ja Vihreiltä, mutta myös kokoomuksen Pertti Salolaiselta ja demareiden Tarja Filatovilta. Viimeksi mainittu puhui fiksusti ja muistutti, että kun hän itse aloitti Arkadianmäellä, puheet häkkikanaloiden kieltämisestä leimattiin idealistiseksi viherpiiperryshaahuiluksi. Ja mikä nyt onkaan tilanne :) Puheenvuoro oli kannustava, mitä ei tosiaan voinut kaikista sanoa. Kenties Suomessakin vielä joskus kannetaan koko vastuu kysymyksessä, pitää toimia asian puolesta!

Mutta niin, kesästä sinänsä. Kävin Tukholmassa ja ihastelin siellä upeita museoita ja Gamla Stania. Ja yleensä paikallispolitiikkaa suhteessa vanhojen alueiden autenttisuuden arvostamiseen. Täällä Turussahan Vanha Suurtori on nyt revitty auki ja vanhat kivet korvataan tasaisemmilla ja uudenaikaisemmilla. Miksi ihmeessä. Ja asiassa ärsyttää myös se, miten vastaavissa rempoissa aina vedotaan invalidien liikkumisen helpottamiseen, kuten nytkin.

En jaksa uskoa kaupunginisien altruistisuuteen asiassa, muutoinhan linja olisi johdonmukainen. Mutta nyt, jos kritisoit autenttisuuden häviämistä, leimaudut vammaisten vastustajaksi, eikä sellaista halua kukaan. Olin kilaryhmästämme ainoa joka vastusti remppaa. Olikin mahtavaa käydä paikassa, jossa ymmärretään paitsi autenttisen ympäristön merkitys itseisarvona, mutta myös sen arvo turistien houkuttajana. Kun Turku kerran promoaa itseään mm. keskiaikakaupunkina, luulisi että tällaiset ympäristöt haluttaisiin säilyttää. Mutta ei.

Kesällä oli myös ihanaa loikoa Littoistenjärven rannan lämpimillä rantakallioilla, uida ja kävellä luontopolulla. Torilta oli mukavaa hommata kauden antimia, erityisesti punaherukat jäivät mieleen :) Lueskelin myös paljon, löysin mm. Wodehousen Jeevesit englannin kielellä. Mainiota :)

Niin ja Raisio 2000-yhdistyksen kanta siitä, että se haastaa puolueen oikeuteen mikäli erottaminen realisoituu, on huikean rohkeaa, suunnilleen muutaman ihmisen yhdistykseltä. En jaksa uskoa että erottamisen tueksi edes olisi varsinaisia juridisia argumentteja, mutta joo, kyllä kaikki tämä selviää.

Toki se vielä tuli kilan kokouksesta mieleen, että käsittelimme siellä myös jo turhankin tutuksi tullutta aihetta; korjausrakentamisen kustannuksia. Ensin kaupunki kilpailuttaa urakat, ja firma voittaa tarjouskilpailun epärealistisen alhaisella tarjouksella. Sitten kun sopimukset on solmittu, kustannukset räjähtävätkin käsiin ja vähintään urakat venyvät kuukausikaupalla. Ja kuntalaiset maksavat. Tämähän sopii oikein hyvin yrityksille ja heidän kavereilleen päätöksenteon portailla. Huoh.

Kokouksessa vihreä edustaja kyseenalaisti myös lisäkseni kustannuskuviot eräässä puheenvuorossaan. Hienoa! Ehdin jo ajatella että loistavaa, mutta seuraavaksi hän jo vakuutteli, ettei hänen tarkoituksensa ollut vaikuttaa kriittiseltä. Okei. Piti sitten todeta, että minusta meillä on vastuu äänestäjille ja turkulaisille yleensäkin valvoa, miten verorahoja käytetään.

Ja tähän liittyen, minusta johtokunnan tulisi olla juuri olla se elin joka valvonnan hoitaisi. Mutta tehokas valvonta vaikuttaa siis epätodennäköiseltä monestakin syystä. Voisi kyllä olla hyvä idea lähettää suorana kaupunginvaltuuston kokousten lisäksi myös lauta- ja johtokuntien kokoukset.

***

Syksy näyttää mielenkiintoiselta. Tosi hieno juttu on, että vedämme Tiaisen Tuomaksen kanssa lukupiirin Kirjakahvilassa 22.10. alkaen työotsikolla "Yliopisto yhteiskunnassa". Tämän vaiheen tiedot oheisessa Kirjiksen kalenterissa

http://www.kirjakahvila.org/?page_id=1160

Luemme piirissä artikkeleja näistä teoksista

 Yhteinen yliopisto (toim. Mikko Jakonen & Jouni Tilli) (2011)


Tuukka Tomperi (toim.) Akateeminen kysymys. Yliopistolain kritiikki ja kiista uudesta yliopistosta. Tampere: Vastapaino (2009)


Valta, uusi yliopistopolitiikka ja yliopistotyö Suomessa : managerialistinen hallintapolitiikka yliopistolaisten kokemana / Risto Rinne, Arto Jauhiainen, Hannu Simola, Reeta Lehto, Annukka Jauhiainen, Anne Laiho (2012)



Kirjojen saatavuus Turun kirjastoista, yliopiston kirjastot mukaanlukien, on äärettömän valitettavaa muttei lainkaan yllättävää. On äärettömän tärkeää, että teemaa tutkitaan yliopistossa. Ainakin Itä-Suomen yliopistossa. Alkukesästä minuun otti yhteyttä sinne graduaan tietokapitalismista tekevä opiskelija, joka oli bongannut minut Yhteinen Yliopisto-kirjasta ja halusi haastattelun, jonka myös sai.

Alustan samasta aiheesta lokakuun alussa pääkirjaston Totuus & Tolkku-filosofiakeskustelukerhossa. Toivottavasti molemmissa syntyisi hedelmällistä ja älyllistä keskustelua.

Sitä on sitten niin sanotusti palailtu sorvin ääreen. Ja edessä on aika ratkaisevia asioita; puoluehallitus kokoustaa Yrttiaho-asiasta pian. Toivon todella, ettei puolue heitä ehdoin tahdoin tuhansia ääniä kaksin käsin menemään. Ja miten katastrofaalista tämä kaikki on jo tähän mennessä ollut puolueelle, yleisen mielipiteen eli nykyisten ja tulevien äänestäjien ollessa vieläkin erittäin vahvasti Yrttiahon puolella...Vahingon määrää ei tiedä kukaan. Tuskin jo tapahtunutta vahinkoa voi korvata millään...Saapi nähdä tosiaan, onko järki puoluehallituksella matkassa vaiko ei.

On hyvä, että puolueen puheenjohtaja puolusti seksuaalivähemmistöjä taannoin avoimesti. Nyt kaikki positiiviset tempaukset ovatkin todella tarpeen.

Vipuhan julkaisi Yrttiahoasiasta vahvasti muokkaamani tiedotteen heinäkuun lopulla. Se on tässä. Julkisuudessa tiedotteesta korostettiin päätöksen vaikutusta paikalliskannatukseen, vaikka minusta nyt on kyseessä vaikutukset ennen kaikkea kokonaiskannatukseen ties kuinka pitkällä aikavälillä.

 TIEDOTE 

Julkaisuvapaa 22.7.2013

Viherpunainen vasemmisto: Yrttiahon erottaminen peruutettava - yhtenäinen, moniääninen Vasemmistoliitto  tulevaisuuden tekijä

Vasemmistoliiton 2013 puoluekokouksessa mandaatin saanut uusi puoluehallitus päätti ensimmäisessä kokouksessaan erottaa kansanedustaja Jyrki Yrttiahon. Erottamista ei kuitenkaan voi täytäntöönpanna puoluehallitus vaan jäsenyhdistys, jonka kautta henkilöjäsen liittyy
puolueeseen. Raisio 2000-yhdistys, jossa Yrttiaho on jäsenenä,
todennäköisesti kieltäytyy erottamisesta. Jotta puoluehallituksen päätös
voitaisiin panna täytäntöön, erottaminen kohdistuu kokonaiseen
jäsenyhdistykseen.

 Koko prosessia on leimannut epätietoisuus ja puolueväki on ollut median
 tietojen varassa. Puoluehallituksen jäsenet ovat kuitenkin eri yhteyksissä
 julkisesti perustelleet päätöstä pitkään jatkuneilla linjaerimielisyyksillä
 sekä vuorovaikutusongelmilla. Ongelmien taustalla on Vasenryhmän ja
 Vasemmistoliiton eduskuntaryhmien teiden eroaminen. Kyseessä ei
 siis ole arvoristiriita.

 Viherpunainen vasemmisto näkee, että paras tavoite on toimia siten, että
 seuraavalla eduskuntakaudella ryhmä on yhtenäinen. Keinoina
 kuitenkaan ei voi olla moniäänisen puolueväen vaientaminen ja poissulkeminen, vaan
 hyvätasoiset sisäiset neuvottelut, joissa vallitsee aito toverillinen
 ilmapiiri ja vilpitön mieli.

 Viherpunainen vasemmisto vaatii puoluehallitusta ja koko puoluetta
 lopettamaan heti alkuun erottamisten ketjun, jonka vaikutukset
 vievät kauas tärkeästä tavoitteesta. Vaikutus on erityisen suuri puoluehallituksessa
 heikosti edustetussa Varsinais-Suomessa: jos Yrttiahokin lähtee, olemme
 menettäneet kaksi neljästä viime eduskuntavaaleissa eniten ääniä
 saaneista ehdokkaista tämän kauden aikana. Viherpunainen vasemmisto katsoo, että
 tilannetta tulee tarkastella myös puolueen kokonaiskannatuksen kannalta.

 Kehoitamme myös kunnallisjärjestöjä ja piirijärjestöä ottamaan kantaa
 asiaan, jonka vaikutukset ovat kauaskantoiset aina ruohonjuuritasolta
 lähtien. Yhtenäinen Vasemmistoliitto on vahvin.

***

Näitä päätöksiä odotellessa olen ollut täysin hiilenä Turun kaupungin linjasta työttömien ja yritysten suhteen. Minähän olen kilan johtokunnassa varajäsenenä, ja olin kokouksessa toissaviikolla. Kauttamme kulkevat mm. kaupungin päätökset eri yhdistysten ja toimijoiden tilavuokrista, ja ko. kokouksessa kaupungin linja tiettyjen tahojen suosimisessa toisten yli kävi piinallisen selväksi. Kaupunki veloittaa työttömiltä ihmisille jaettavien ruokakassien säilytysvarastosta syrjäkylällä kolminkertaisen hinnan siitä, mitä yrityksen toimitiloista ydinkeskustassa. Yrityksen vuokralla ei saisi edes vuokrayksiötä täältä.

Päätökset oli piilotettu koiranäyttelyjen lupapäätösten sekaan, ehkä siksi ettemme huomaisi niitä. Mutta minäpä huomasin, ja toin asian esiin ainoana. Halusin asiasta kirjallisen selvityksen ao. virkamieheltä, ja eräänlainen dokumentti sitten saapuikin johtokunnan sähköpostiin viimeisenä iltana ennen kokousta. Ei siinä kyllä mitenkään vastattu kysymykseen epätasa-arvoisen kohtelun taustoista. (Toki pystyn kokouksissa tuomaan asiat esiin rauhallisesti ja fiksusti, blogissa vaan ei sitten aina jaksa niin hillitty olla :O 

Vuokrapäätöstä ei voi ottaa takaisin, yrityksen vuokraa tullaan kyllä jatkossa nostamaan järkevälle tasolle. Minusta on täysin selvää, että tässä on kyseessä selkeä kaupungin linjaus siitä, millaista ja kenen toimintaa pidetään arvokkaana. On todella törkeää touhua, ja epäilemättä jos selviteltäisiin keitä yrityksen taustalla on ja mitkä heidän sidoksensa ovat päättäviin tahoihin, voisi paljastua ihan mielenkiintoisia juttuja. 

Kokoomusedustajan peruste yrityksen liki ilmaiselle vuokralle oli se, että yritys on pieni, ja että heille pitää korvata se, ettei Fortuna-kortteli lähttenyt rullaamaan. Okei. Eikö Turun Seudun Työttömät sitten ole pieni porukka??!!??Ja se, että korttelissa on kesälläkin järkätty ilmaistapahtumia, mm. ympäristöfilosofinen väittely ja kuunneltu bändejä, eikö se sitten ole merkki siitä että kortteli on lähtenyt rullaamaan, vaikkakaan ei kokoomuksen sanelemin ehdoin? Hohhohhoijaa.

No, virkamiehet tietävät nyt, että ovat ehkä aiemmin pystyneet tekemään päätöksensä hissukseen ja saamaan ne läpikin ilman kritiikkiä(varsinainen jäseneni Takkinen kertoi, että seuraavassa kokouksessa eräskin demari oli sanonut suoraan, ettei ollut valmistautunut edelliseen kokoukseen ja muisti jo siinä vaiheessa ihmetellä virkamiehen ratkaisua). Niinhän sitä pitää, että kokouksiin tullaan vain ja ainoastaan nostamaan kokouspalkkiot. Hyvä sentään että asia tunnustettiin. 

Minä haluan tehdä työtä sen eteen, että Turku pitäisi parempaa huolta vähäosaisista ja syrjäytetyistä ja että taloudellisesti tuottamattomaksi katsottu toiminta ylipäätään nähtäisiin itseisarvoltaan arvokkaana. Hupsua idealismia varmaan mutta täysin mahdollista.