lauantai 1. heinäkuuta 2017

Suomen eduskunnan perustuslakivaliokunta antoi torstaina lausuntonsa soteuudistuksesta. Se näki uudistuksessa paljon korjaustarpeita. Kiintoisa ja ennalta odottamaton seikka on, että suurten kaupunkien kaupunginjohtajat ovat ottaneet kriittisen kannan mm. uudistuksen kiirehtimiseen. Kokoomuksen puheenjohtaja, valtionvarainministeri Petteri Orpo kuitenkin totesi tuoreeltaan valiokunnan lausunnon jälkeen, että uudistus astuu voimaan aiemmin päätetyn aikataulun mukaisesti, 1.1.2019. 

Maakuntauudistukseen liittyen, eri ministeriöistä on myös kuulunut puheenvuoroja, joissa uskotaan maakuntahallintolainsäädännön valmistumiseen siten että maakuntavaalit voidaan järjestää tammikuussa 2018. Mikäli lainsäädäntö pusketaan ja kiirehditään nyt lähikuukausina läpi järjen äänistä välittämättä, on jo epäilijöillekin päivänselvää että uudistus on ideologinen, ja kova aikataulu halutaan pitää voimassa, jotteivät keväällä 2019 käytävät eduskuntavaalit ja niiden myötä todennäköisesti ja toivottavasti vaihtuva hallituspohja ehtisi vaikuttaa uudistukseen.

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3568734/Suuret+kaupungit+vastaisivat+mielellaan+sotepalveluista+jatkossakin

Ja sitten ihan muuta.


Ei kommentteja: