maanantai 17. kesäkuuta 2013

Niin, jos vaikka minä totean että Vasemmistoliitto ei menetellyt viisaasti mennessään hallitukseen alunpitäen, ja että oppositiossa olisi voinut tehdä omannäköistä politiikkaa aivan eri edellytyksillä, tulisiko minut erottaa puolueesta sitten. Minusta keskustelulle tulee aina olla sijaa.

Vasemmistoliitto ei hallituksessa ole onnistunut kovinkaan hyvin puhumaan arvojensa puolesta, joka ilmeni esim. telakkasähläyksessä. Puolue on kuitenkin saanut myös hyvää aikaan, josta esimerkkinä kevään opintotukitaisto ja tietenkin Punavihreä tulevaisuus-asiakirja. Kaikki tämä jää nyt Yrttiahotapauksen varjoon. Ihmisten muisti on pitkä kuten aina negatiivisten tapahtumien kohdalla, ja olen todella huolissani jatkosta; mitä tämä merkitsee puolueelle tulevaisuudessa.

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Puoluehallituksen päätös oli huonosti harkittu, siitä ei pääse mihinkään. Minusta on myös hirvittävän ikävää, että viime viikonlopun puoluekokouksessa hyväksytty Punavihreä tulevaisuus-asiakirja on uutisoinnissa jäänyt myöhempien tapahtumien varjoon. Ymmärrettävää tietenkin eikä yllättävää. Se on julkisuudessa saanut paljon ihmetteleviä kommentteja.

Asiakirjassa Vasemmistoliitto visioi erinomaisella tavalla tulevaisuuden askelmerkkejä ja puhuu mm. kasvissyönnin puolesta. Tämäkin on asia jonka puolesta vipu on toiminut alusta asti, ja jonka eteen minä itse olen tehnyt paljon, paljon työtä. Voikin todeta että vipulaisuus on saanut asiakirjan myötä painoarvoa. Mutta asiakirja on kirvoittanut myös täysin ala-arvoisia kommentteja, tyyliin tämä

 http://www.hs.fi/politiikka/Kokoomuksen+varapuheenjohtaja+Vasemmistoliitto+ei+ymm%C3%A4rr%C3%A4+ty%C3%B6miehen+pihvintarvetta/a1371183903494

Voi voi. Minusta kokoomus on viime vuosina onnistunut ajamaan omaa ideologiaansa erinomaisesti läpi, paljon Vasemmistoliittoa paremmin. Joukkoon kuitenkin mahtuu sitä heikompaa ainesta suhteellisen paljon.

Aiemmin keväällä uutisoitiin, että suomalaiset rehuvalmistajat siirtyvät käyttämään geenimanipuloitua soijaa

http://www.ts.fi/ts+tanaan/489553/Geenisoija+valtaa+alaa

Eli kasvissyönnin terveysnäkökohtien luulisi painavan kokoomuslaisenkin vaakakupissa vaikka ilmastokysymykset menisivätkin yli hilseen.. Mutta eihän se toki näin yksinkertaista ole.




Kauhean paljon parempaa hetkeä blogin "uudelleenavaamiselle" ei ole kuin tämä kuluva viikko. Puoluehallituksen Yrttiaho-päätös on kuohuttanut valtavasti ja herättänyt myös paljon närää, eikä syyttä.

Yrttiahon tuki on Turun seudulla suurta, hänhän on yksi puolueen ääniharavista, ollut jo ties kuinka monissa vaaleissa. Mielestäni hän on syy, miksi monet äänestävät täälläpäin Vasemmistoliittoa. Yrttiaho edustaa pitkän linjan ay-aktiivina telakkatyöläisiä ja Vasemmistoliiton perinteistä kannatuspohjaa.

Puoluehallitushan tekee päätöksen vasta loppukesästä. Minusta lopullista päätöstä tehtäessä tulisi  erottamiskysymys nähdä myös puolueen tulevaisuuden ja kannatuspohjan säilyttämisen ja nostamisen kannalta.