torstai 24. maaliskuuta 2016

Eilen oli tosiaan Heikki Patomäki puhumassa Kauppiksen Mercatorilla koulutuspolitiikkaa. Toimin itse tilaisuuden puheenjohtajana, olin kyllä varautunut siihen ettei paikalla välttämättä ole kovin suurta tunkua; ettei olisi puheenvuoroja jaettavaksi. Ei teoreettinen keskustelu kopoasioista ole noin yleensä mitään suurta tunkua saanut aikaan. 

Mutta mutta, selkeästi meillä oli nyt oikea puhujavieras. Patomäki tunnetaan ja paikalla oli n. 30 ihmistä, olinkin tosi iloinen. Jotta kriittistä keskustelua voidaan käydä, ihmisiä pitäisi olla näissä tilaisuuksissa aina mukana sitä keskustelua käymässä :)  

Tähän liittyen, en ole just uusinta tilannetta tarkistanut mutta ainakin vielä jokin aika sitten tässä blogissa aiemmin pohjustamani Attacin koulutuspolitiikka-lukupiirin Facebook-tapahtuma ei ollut vielä Koulutuslakon Facebook-sivuilla. Pidän kyllä valtavan tärkeänä että mahdollisimman monella olisi mahdollisuus tulla lukupiiriin. Oma liittymiseni Facebookiin vaikuttaisi tähän(kin) helpolta ja nopealta ratkaisulta, mutta toisaalta olisi hyvä ettei ajankohtaisesta lukupiiristä Facebook-tiedottaminen olisi pelkästään Facebookiin kuulumattoman lukupiirin vetäjän vastuulla.

******************

Martin Kulttuuriolohuone muuttaa. Luojan lykky että uudet tilat löytyivät kivenheiton päästä. Keittiökin on kuulemma nykyistä paljon tilavampi joten jotain positiivistakin :) Mutta ovathan nykyiset tilat niin kovin viihtyisät muuten ja kirjastolle sekä gallerialle on ollut hienosti tilaa. 

Kirjaston jatkosta taidan olla eniten huolissani että saadaanhan edelleen uusissakin tiloissa nauttia monipuolisesta kirjastosta. Kävin siellä tänään äkkiseltään ja hyvä olikin. Oli tosi tärkeää päästä hyvästelemään paikka. Oli myös hurjan mukavaa nähdä kirjahyllyssä samoja kirjoja jotka olivat olleet Turun ylioppilaskunnan kirjastossa sitä ennen ja jotka sieltä Kulttuuriolohuoneelle hommasin! TYYn kirjaston kirjoilla on ollut uusi koti jo melkein puolitoista vuotta ja olisi kyllä tosi, tosi hienoa että uusissakin tiloissa niiden lainausmahdollisuus säilyisi.


sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Pääsiäisen jälkeen tiistaina 29.3. pidetään Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton aurinkopaneeli-ilta Koulun historianluokassa. Kohti ekologista elämäntapaa-ohjelman valmistumisen jälkeen perustettu KSL:n ympäristöopintokerho järjestää ympäristöaiheisia tilaisuuksia varsinaisesti piirin osana, kuitenkin myös edelleen osana KSL:ää ja sen sääntöjen mukaan toimien. Olen opintokerhon ohjaaja, edelleen :) Tässä linkki Facebook-tapahtumaan. Olipa aika homma tilaisuuden järjestämisessä.


Ja ensi keskiviikkona menen luultavasti kuuntelemaan Heikki Patomäkeä Kauppiksen Mercatorille Koulutuslakon keskustelusarjaan. Hän alustaa kiinnostavasta teemasta "Yliopistomuutokset globaalissa perspektiivissä: mistä uusliberalismin hegemonia tulee".
Viime maanantaina, 14.3. Turun kaupunginvaltuusto hyväksyi, että Turun Vasemmistoliiton puheenjohtajanakin toimiva Anna Mäkipää siirtyy nuorisolautakunnasta jäseneksi sosiaali- ja terveyslautakuntaan, ja että minä siirryn hänen tilalleen nuorisolautakunnassa. Aikataulu menikin sitten hyvin nopeasti, nuorisolautakunnan kokous oli jo torstaina.

Kokous meni hyvin, ja pääsin heti kiinni lautakunnan toimintaan. Paikalla oli nuorisovaltuuston jäseniäkin, joilla on (mahtavaa kyllä) puhe- ja läsnäolo-oikeus lautakunnan kokouksissa. Kokouksessa nousi esiin kiinnostavia asioita, kuten esim. nuorisovaltuuston vaalien äänestysprosentti. Se vaihteli käsittämättömän paljon, 8­-99 prosentin välillä. 

Pyysinkin tilastoja siitä, miten äänestysprosentti jakautuu koulujen välillä. Minusta on upea juttu, että nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa nuorisovaltuuston kautta, he ovat saaneetkin ideoita läpi esim. Fölin aikataulujen kehittämisestä, mutta miten  nuorisovaltuuston edustavuus toteutuu jos osassa kouluja ei äänestetä juuri ollenkaan. Olisi hyvin tärkeää, että saataisiin tasapainoa äänestysaktiivisuuteen. Nuorisovaaleissa aktivoituminen rakentaa osallistuvaa kansalaisuutta tuonnempanakin. Mutta se toimii myös toisinpäin.

Nuorisotalojen lakkauttaminen huolestuttaa kovasti. Siinä missä alakouluikäisten lasten iltapäivistä ollaan huolissaan, pitäisi olla yhtä huolissaan myös siitä missä ja miten nuoret viettävät aikaansa. Nyt kun Suomessa on valtavasti alaikäisiä turvapaikanhakijoita, tämä asettaa aiempaakin suurempia vaatimuksia yhteiskunnan ylläpitäville rakenteille. 

Kuntalaisten palveluista tulisi pitää kiinni jo syntyperäistenkin suomalaisten nuorten takia. Nykyisellään nuoret hengaavat kaveriporukoissa ostareilla, joissa on helppo hankkiutua ikävyyksiin kun pitäisi olla nuorisotaloja joissa pitäisi olla monipuolisia ajanviettomahdollisuuksia ja joihin pitäisi olla helppo ja kiva mennä kavereiden kanssa tai yksin...Kun nuorison ohjatun toiminnan vähentäminen liitetään Suomen yhteiskunnallisen tilanteen kiristymiseen niin yhtälö on kova. Äärilikkeet ovat jo nyt aktivoituneet, jos ajatellaan vaikka katupartioita. Ihmisillä pitäisi olla iästä riippumatta tunne että heistä pidetään huolta, että yhteiskunta välittää. Sitä tunnetta ei voi nykyään kuin ostaa rahalla.
Tässä alla tämän päivän Turun Sanomissa ilmestynyt minun ja helsinkiläisen filosofin Thomas Wallgrenin mielipide. Mielipiteeseen ei tullut mitään muutoksia lehteen lähettämisen jälkeen.

*********************************


Suomella ei ole varaa leikata sivistyksestä


Lähes 10 000 ihmistä osoitti Helsingissä lauantaina 12.3. mieltään hallituksen leikkauspolitiikkaa vastaan. Paria päivää aiemmin opiskelijat osoittivat näkyvästi mieltään opintotuen leikkauksia vastaan. Viime joulukuussa järjestettiin ympäri maata mielenosoituksia koulutusleikkauksia vastaan. Helsingin yliopisto päätti vastikään irtisanoa lähes 1000 ihmistä, Åbo Akademi irtisanoo yt-neuvottelujensa tuloksena melkein sata ihmistä.
Hallitusohjelman miljardileikkaukset ovat kohdistuneet koko yhteiskuntaan todella raskaina, ja yliopistoissa niiden vaikutukset koetaan nyt erityisen vaikeina. Yliopistoja on kuitenkin myllerretty jo pidempään. Vuonna 2010 voimaan astunut yliopistolaki muutti yliopistojen rahoituspohjan epävarmaksi irrottamalla ne valtiosta ja lisäämällä niiden riippuvaisuutta yritysrahasta.

Yliopistolaki myös muutti yliopistojen virkasuhteet työsuhteiksi helpottaen näin henkilöstön irtisanomista. Päätöksen seuraukset ovat nähtävissä. Yliopistojen jatkuvasti heikkenevä taloustilanne on siis pitkälti seurausta jo yliopistolaista, ja leikkaukset ajavat yliopistoja entistä ahtaammalle. Kaikkien opiskelijoiden lukukausimaksut ovat nopeasti edessä helppona rahoituksen lähteenä.

Yliopistolakia puolustettiin aikoinaan julkisuudessa keinona vahvistaa yliopistojen autonomiaa, ja lisätä niiden mahdollisuuksia päättää omista asioistaan. Silloinen opetusministeri Henna Virkkunen korosti, miten yliopistolaki pelastaa yliopistot. Totuus on faktojen valossa toinen. Kyse on siitä, että markkinavoimat ja valtio kolonisoivat yliopistoja.

On syytä pohtia vakavasti, mikä on yliopistojen ja tieteellisen tutkimuksen tulevaisuus tilanteessa, jossa rahoituspohja heikenee paitsi leikkausten myötä, myös yritysrahan epävarman luonteen seurauksena. Yritykset luonnollisesti investoivat tulokseltaan varmaan tutkimukseen, josta on saatavissa nopea taloudellinen hyöty.

Miten käy esimerkiksi humanistisille aineille kuten historialle ja filosofialle yhteiskunnan taloustilanteen vaikeutuessa, kun yritysrahan suhdanneherkkyys vaikuttaa yritysten investointihalukkuuteen hyvinäkin aikoina? Leikkausten vastapainoksi suunnitellut veronkevennykset tulevat toteutuessaan heikentämään yliopistojen rahoituspohjaa entisestään.

Suomesta rakennettiin hyvinvointivaltio nimenomaan verovaroin. Kaikki, varakkaatkin, osallistuivat tasa-arvoisen yhteiskunnan luomiseen. Korkeakoulutus oli mahdollista kaikille maksukyvystä riippumatta. Nyt säästötalkoot koskevat vain osaa kansasta. Kohta vain hyvätuloisten perheiden lapset voivat hankkia korkeakoulutuksen. Koulutuksesta ja yliopistoista leikkaamalla säästetään kansakunnan tulevaisuudesta. Tähän ei Suomella ole varaa.


Eva-Liisa Raekallio, turkulainen opetusalan pätkätyöläinen ja aktivisti vuosimallia 2009 ja 2016
Thomas Wallgren, filosofian dosentti, yliopistonlehtori, Helsinki

 http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/855724/Sivistyksesta+ei+ole+varaa+leikata

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Yhteiskuntasopimus. Mitä siitäkin sanoisi, varsinakaan sen syntyprosessista. Taannoinhan mm. AKT irtautui sopimuksesta, mikä oli loistavaa. Sopimushan on täysin EK:n käsikassarana toimivan maan hallituksen sanelema. SAK:n tilanne on kiinnostava, miltei puolet sen jäseninä toimivista liitoista, AKT mukaanlukien, on sopimuksen ulkopuolella ainakin toistaiseksi. 

Moni liitto kuten esim. Metalliliitto ja Paperiliitto ovat mukana. Josta olen sitten kuitenkin yllättynyt. Olisin uskonut että miesvaltaiset liitot, jotka perinteisesti ovat pitäneet ay-liikkeen lippua korkealla, nytkin olisivat pitäneet työntekijöiden puolta.

PAM:in tilanne on myös kiinnostava. Sen hallitushan päätti äänin 11-5 hylätä sopimuksen. Olin iloisesti yllättynyt, kerrankin pienipalkkaiset. naisvaltaiset alat osoittavat oikeata spirittiä ja puolustavat työntekijöitä. Tänään kuulin kuitenkin, että  PAM ei sittenkään olisi vielä päättänyt lopullista kantaansa. Jo hallituksen äänestystuloskin kertoo siitä, että sopimukseen menoa puoltavilla on painoarvoa hallituksen sisällä. 

Olen surullisena kuunnellut SAK:n puheenjohtaja Lylyn ja nyt myös PAM:in puheenjohtaja Selinin perusteluja myönteiselle, tai ainakin neutraalille kannalleen yhteiskuntasopimukseen menosta. Kumpikin on painottanut veronkevennysten merkitystä ehtona yhteiskuntasopimuksen hyväksymiselle. 

Tämä kertoo mielestäni siitä, että Stubb, Soini ja Sipilä eli tuttavallisemmin SSS on onnistunut erittäin hyvin tavoitteessaan kerätä työntekijäpuolelta tukea yhteiskuntasopimukselle. Veronkevennykset kuulostavat ensi alkuun hyvältä idealta, tai siis yleensä ottaen taitavat kuulostaa aika monen mielestä hyvältä idealta. Niiden vaikutuksia hehkuttaessa kuitenkin unohtuu se kaikki, mitä veroilla rahoitetaan. 

Itse Koulutuslakko-liikkeessä aktiivisesti toimineena näen koko koulutusleikkauskeskustelun osana oikeiston tavoitteita verovaroin rahoitetun yhteiskunnan murentamisesta. Kun upeasti toimineen koulutusjärjestelmämme rahoituspohja rapautetaan veronkevennyksillä, nimenomaan rakennetaan tilanne jossa koulutuksesta on jatkossakin pakko leikata kun rahaa järjestelmän ylläpitämiseen ei ole. Puhuin tästä viime perjantaina 4.3. Koulutuslakon keskustelusarjassa pitämässäni esitelmässä.

Mikä sitten on ay-liikkeen vastaus ja mikä sen pitäisi olla. Kyllä minusta on itsestäänselvää, että ay-liikkeen pitäisi nyt puolustaa aikoinaan kovan taistelun tuloksena saavutettuja etujaan ja oikeuksiaan. Kyse ei ole vain jäsenistön oikeuksista vaan koko suomalaisen yhteiskuntarakenteen tulevaisuudesta. Paikallinen sopiminen ja työajan pidentäminen ja kaikki ajavat maatamme takaisin teollistumisen alkuaikoihin, aikaan ennen ay-liikkeen syntyä ja sosialismia; kun työntekijöille ei edes tarvinnut maksaa mitään, mitään työehtoja ei ollut, ja kaikki työntekijöiden työn hedelmät putosivat työnantajien syliin.

Ammattiliittojen häilyväisyys kertoo karua kieltään yhteiskuntamme tilasta. Muistuu mieleen Koulutuslakko-liikkeen keskustelut liittojen kanssa joissa itsekin olin mukana syksyllä Helsingissä. Minusta jotain on todella pahasti pielessä virallisessa demokraattisessa järjestelmässä, kun vahvimmat aloitteet liittojen jäsenistön saamiseksi mukaan oikeuksiaan puolustamaan, tulevat liittojen ytimen ulkopuolelta. Kyllä aloitteiden ja toiminnan pitää mielestäni tulla liitoista ja virallisista toimijoista itsestään Nyt olisi todella ay-liikkeen ryhtiliikkeen aika, jos koskaan. Suomesta ei tullut hyvinvointivaltiota ennenkuin saatiin tasa-arvoinen ja työntekijöistäkin huolta pitävä verovaroin rahoitettu yhteiskuntajärjestelmä.