tiistai 26. huhtikuuta 2016

Olin eilen nuorisolautakunnan avustustyöryhmän kokouksessa. Kolme ja puoli tuntia meni, ja lopulta saimme aikaan esityksetavustusten määrästä. Yleisesti hyväksyttynä tavoitteena oli avustusten määrän tasapainottaminen niin, että poliittisten järjestöjen ja muun harrastus- ja yhdistystoiminnan välinen, joidenkin mielestä epäsuhtainen asema avustusten jakamisessa tasapainoittuisi. Poliittiset saavat ylivoimaisesti suurimman siivun avustuksista tälläkin kertaa. 

Tavallaan tavoite painotuksesta on kannatettava. Turkulaisten nuorten harrastamista pitää tukea mahdollisimman kattavasti ja monipuolisesti. Toisaalta on vielä suht tuoreessa muistissa esim. TYYn kuviot, joissa epäpoliittiset yhdistykset ajoivat mitä suurimmassa määrin politiikkaa, ja vieläpä oikeistolaista sellaista. Ajatellaan vaikkapa TYYn kirjaston lakkauttamista; siitä vastuussa olivat juurikin poliittista sitoutumattomuuttaan korostavat yhdistykset. Yhtälö ei ole suoraviivainen.

Poliittisten järjestöjen avustussumma pysyi ennallaan tai laski, painotusta siirrettiin niin että poliittisten toimintaa turvataan. Mulle on tärkeää yrittää kohdella kaikkia poliittisia yhdistyksiä tasapuolisesti; samalla pitää aina yrittää pitää omien puolta. Näin olenkin tosi tyytyväinen siitä että kaupunki olisi edelleen tukemassa esim. Vasemmistonuorten toimintaa entisellä tasolla :)

Ehdotin tukisumman huomattavaa korottamista Kanava nuorisolle, summan tuplaamista entisestä. Se  meni läpi ja lisääkin tuli :) Minusta se, että maahanmuuttajanuorten toimintaa selkeästi kaupungin ja valtion puolelta tuetaan, on näinä aikoina äärimmäisen tärkeä viesti. Maahanmuuttajataustaisia nuoria tulee koko ajan lisää maahamme, ja jo aiemmin tänne tulleet ja turvapaikanhakijat pitää saada nopeasti osaksi yhteiskuntaa ja toivotettua tervetulleiksi. Esitykset menevät seuraavaksi nuorisolautakuntaan 12.5.

**************

Pakkaan parhaillaan tavaroita muuttoa varten. Olenkin jo ehtinyt unohtaa miten kovaa ja rankkaa touhua muuttaminen on. Fyysinen puoli jo itsessään vie mehut, mutta laatikoista paljastuvat muistot vaikeuttavat tehokasta työskentelyä. 

Hauskoja juttuja on toki myös löytynyt,  esim. 2009 Unican kahvilakyselyn aikaisia muistiinpanoja joista löytyy seuraava lause liittyen keskusteluun kampusravintoloiden pidemmistä aukioloista :
"Uskooko joku oikeasti, ettei yliopistolla ole ketään enää neljän jälkeen?!?" Onkin todella hyvä, että se porukka joka uskoo vakaasti että kaikki opiskelijat lähtevät kotiin klo 16.00 eivätkä ainakaan lue koskaan tentteihin yliopistolla iltaisin, on vähentynyt ja aukioloaikoja on pidennetty muuallakin kuin Assarilla. Parannettavaa on kuitenkin vielä paljon.

Sain tosi hyvän vinkin ilmaisista muuttolaatikoista (vanhoista banaanilaatikoista saa uusiokäytöllä muuttolaatikoita)  ja olen reissannut bussilla kädet täynnä laatikoita niin monta kertaa etten pysy laskuissa. Onpa sitten uteliaita katseitakin riittänyt, tuijotettu että mitä ihmettä mä kuskaan pahvilaatikoita. Tuttu reaktio turkulaisilta, johon olen törmännyt aina kuskatessani jotain epätavallisten isoa tavaraa bussissa. Sen puoleen aina kun kuka tahansa kuskaa vaikka pyykkitelinettä niin ihmiset ihmettelevät. 

Tässähän on kyseessä poikkeama normista; yleensä ihmiset kuljettavat omilla autoillaan kaikki vähänkin isommat jutut jolloin ne kerrat kun ihminen joutuu niitä bussilla roudaamaan, se on ihmetyksen aihe. Yksityisautoilu on Turussa edelleen normi, ikävä kyllä ja se näkyy myös tällä tavalla.

torstai 21. huhtikuuta 2016

Niin ja TOK:n edustajistovaalithan menivät oikeasti ihan superisti Vassilta, läpi meni kuusi ihmistä eli puolet enemmän kuin viimeksi :)

Nuorisolautakunnassa käytiin onneksi paljon keskustelua 300 000 euron säätötavoitteesta tälle vuodelle.  Minun piti ikävä kyllä lähteä kokouksesta etuajassa, mutta onneksi lautakunta suhtautui kokonaisuudessaan kriittisesti säästötavoitteeseen. Muotoilimme Saskan kanssa lausumamuotoilua säästöistä, joka saikin vahvistusta muiden ryhmien edustajilta. Lopullinen muotoilu oli yhteinen lautakunnan muotoilu.

Vasemmistoliiton Johannes Yrttiaho oli kaupunginhallituksessa jättänyt eriävän mielipiteen säästötavoitteisiin, kun esitys säästöjen tarpeettomuudesta ei ollut mennyt läpi. Minusta kannattaakin vetää omaa linjaa ja pitää ihmisten puolta vaikka tietäisikin etukäteen ettei se kanta tule voittamaan. Olen konsensushenkinen, tavoittelen kuitenkin tässä tasapainoa. Asema oppositiossa antaa paljon mahdollisuuksia ja on vahvuus tässä poliittisessa tilanteessa jo itsessään. Ensin lausuma, sitten tiedote liittyen äänestysprosentin lisäämiseen nuorisovaltuustovaaleissa.

Alla teksti, jonka lautakunta lisäsi lisälistan asiaan Osavuosikatsaus.
Päätös on seuraavansisältöinen.

Nuorisolautakunta päätti merkitä asian tiedoksi.
Samalla Nuorisolautakunta esittää kaupunginhallitukselle vastalauseensa kaupunginhallituksen kokouksessa 29.3. § 119 tekemään 300 000 euron säästöesitykseen. Säästöesitys uhkaa nuorisotyön toteuttamista vaarantaen henkilökunnan jaksamisen ja tilojen aukipitämisen sairaus- ja muissa poissaolotapauksissa. Nuortenpalveluiden tarve sijaisille on jo nykyisellään suuri. 

Lisäsäästöt heikentäisivät henkilöstön jaksamista ja nuorisotyön sekä kaupungin strategisten tavoitteiden saavuttamista. Nuorisotyö ennaltaehkäisee ongelmia, sen edellytykset pitää turvata. Nuorisotoimen mahdollisuudet työllistää myös sijaisia tulee varmistaa ja säästö- ja henkilötyövuositavoitteet pitää asettaa tältä pohjalta.  Jäljellä olevasta leikkaustarpeesta osa voidaan osa kattaa esim. työntekijöiden koulutuksia vähentämällä mutta yli puolet edellyttäisi joko kuuden (6) henkilötyövuoden vähentämistä tai tiloista luopumisia (Teräsrautela, Nukkumajoki, Olympiasauna, Vartiovuori).


************************************


TIEDOTE Julkaisuvapaa 21.4.


Nuorten äänestysaktiivisuutta lisättävä nuorisovaltuustovaaleissa


Turun nuorisovaltuuston vaalit järjestettiin marraskuussa 2015. Vaaleissa annettiin ääniä yli 5000, joista hylättiin 188. Kokonaisäänestysprosentti oli 45 %. Koulujen ja oppilaitosten äänestysprosentti oli alimmillaan 8 % ja ylimmillään 98,5 %.


Äänestysprosentissa on näin ollen erittäin huomattavia eroja koulu- ja oppilaitoskohtaisesti. Nuorisovaltuustovaalien tavoitteena tulisi olla nuorten totuttaminen äänestämiseen ja yleisesti äänestyskynnyksen madaltaminen. Kun äänestämisestä tulee varhain rutiini, sen kautta oppii vaikuttamaan myös täysi-ikäisenä.

Vasemmistoliiton edustajat nuorisolautakunnassa ovat huolissaan äänestysprosentin eroista ja peräänkuuluttavat toimia sen tasapainottamiseksi. "Nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa, kun eriarvoisuus lisääntyy ja maahanmuuttajataustaisia oppilaita on entistä enemmän, on aiempaakin tärkeämpää tukea kaikkien nuorten osallistumista yhteiskuntaan ja kansalaiskasvatusta",
sanoo nuorisolautakunnan jäsen Eva-Liisa Raekallio. 

 "Kouluihin ja oppilaitoksiin pitäisi viedä viestiä siitä, mihin äänestämisellä voi vaikuttaa ja miksi se on tärkeää. Äänestysprosentin vaihtelu kertoo siitä, että kehitettävää on paljon", toteaa puolestaan nuorisolautakunnan jäsen Saska Heino. 


Eva-Liisa Raekallio ja Saska Heino esittävät, että nuorisolautakunnalle tuodaan marraskuun kokoukseen 2016 mennessä lista yhtenäisistä käytännöistä, jotka vaalit järjestävien koulujen ja muiden oppilaitosten on toteutettava aiempaa tasaisemman äänestysaktiivisuuden saavuttamiseksi.

Lisätiedot:

Eva-Liisa Raekallio

puh. 040-2473913


Saska Heino

puh. 040-5032524


TOK:n edustajistovaalien tulos on julkaistu. Sain 19 ääntä. Aina kun saa enemmän kuin yhden äänen, pitää olla tyytyväinen? Kiitos kaikille äänestäjille, kyllä sentään asiakasomistajissa oli joitakin jotka antoivat arvoa konkreettiselle työlle luomun kasvis- ja vegaaniruoan sekä reilun kahvin puolesta.

Vasemmistoliiton ehdokkailla meni yleisesti ottaen aika hyvin, valituksi edustajistoon taisi tulla peräti kolme ihmistä. Se on prosentuaalisesti aika ok ottaen huomioon että ehdokkaita oli Vasemmistoliiton listalla hyvin vähän.

Kohta alkaa nuorisolautakunnan seminaari ja kokous, olemme valmistelleet Saska Heinon kanssa aloitetta kokoukseen. Saa nähdä kuinka käy.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Nyt kun Panamapaperit ovat paljastaneet massiivisen veronkierron, on samalla viimeistään viety pohja koulutusleikkausten perusteluiltakin. Väitteet, ettei Suomella ole enää varaa ylläpitää tällaista koulutusjärjestelmää, eivät pidä siis paikkaansa. 

Pidin tätäkin aihetta sivunneen puheenvuoron eilisessä Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton piirikokouksessa. Tuossa kokouksessa valittiin piirin johdon lisäksi puoluevaltuustoehdokkaat Varsinais-Suomesta ja käsiteltiin sääntöasioita. Minut valittiin jatkamaan piirihallituksessa, muuten meikäläisten vaalit olisivat voineet mennä paremminkin. 

Ihmisten usein pohjattomalta vaikuttava itsekkyys josta Panamapaperitkin osaltaan kertovat, on ollut tämän viikon keskusteluissa muutenkin. Meillä oli tiistaina taas oma lukupiiri, tällä kertaa oli luettavana Jukka Koskelaisen "Rakas rappio". Meillä se keskustelu tuppaa rönsyilemään aina, niin nytkin. 

Sivusimme sitä, miksi nyt ovat vallalla itsekkyys ja oman edun tavoittelu, ja yhteiskunnan heikompia tukevia rakenteita sen kun puretaan. Minä olin sitä mieltä ettei nykytilanteessa ole mitään historiallisesti kovin uutta, sen sijaan hyvinvointivaltio vahvimmillaan oli poikkeus pidemmälläkin tähtäimellä.  Kyllä normina on yhteiskunnassa ollut, ettei heikoimmista ole välitetty ja ihmiset ovat olleet oman onnensa nojassa. 

Varakkailla on ollut mahdollisuus hyvään elämään, ainakin suhteellisesti, kun taas enemmistö ihmisistä on kärsinyt puutetta ja hätää. Eräällä tavalla voidaan ajatella, että tekeillä oleva SOTE-uudistus ajaa Suomea takaisin siihen tilaan missä maamme oli ennen kaikki tavoittavan terveydenhoitoverkoston rakentamista, kun lääkäriin oli päivien matka ja jos sinne asti pääsikin; ei ollut varaa maksaa hoidosta. 

Historia se toistaa itseään niinkuin ei mikään muu. Yhteiskunnan rakenteet ehkäisevät ihmisessä luonnostaan olevan itsekkyyden puhkeamista ja ilmenemistä. Kun ne puretaan, ihmisen luonne pääsee kunnolla esiin. Tukirakenteiden purkaminen on aina helpompaa kuin niiden pystyttäminen, säilyttämisestä puhumattakaan. Kyllähän tämä kertoo jo itsessään selvää kieltä.

Tähän liittyy myös Suomen metsien ja valtionyhtiöiden myynti ulkomaille. Suomea ajetaan kovaa vauhtia takaisin siirtomaataloudeksi samalla kun harvat omistajat rikastuvat.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Metsähallituslaki meni läpi vetoomuksista huolimatta. Allekirjoitin senkin, vaikka sainkin viestin yksityishenkilöltä enkä esim. Suomen Luonnonsuojeluliitolta kuten taannoista ympäristöministeriön säilyttämisaddressia. Homma vaikutti sen verran asialliselta kuitenkin. Kyllähän se kuitenkin parempi olisi kun tuollaiset olisivat aina järjestöjen tai vastaavien virallisten tahojen aikaansaannoksia.

Hyvää metsähallituslaista ja siitä kaikesta löytää vain opposition rivien pitämisellä. Muutenkin SSS-hallituksen toimet ovat vaikuttaneet oppositioon rivejä tiivistävästi, joka lupaa hyvää tulevaisuutta silmälläpitäen :)


Allekirjoitin tänään vetoomuksen yliopistojen puolesta. Varsin arvovaltaisia allekirjoittajia tuossa alla näkyvässä ensimmäisten allekirjoittajien joukossa.

***********************************

Hyvät kollegat, me 12 Helsingin yliopiston professoria olemme laatineet vetoomuksen käänteen aikaansaamiseksi yliopistojen kehityssuunnassa. Vetoomus on tänään avattu allekirjoituksille ja se on löydettävissä verkosta osoitteessa http://yliopistokaanne.fi/

Toivomme, että tutustutte vetoomukseen ja allekirjoitatte sen, mikäli olette kanssamme asiasta samaa mieltä.

Terveisin

Yrjö Engeström, professori                                               
Visa Heinonen, professori                                                
Hannu Juusola, professori                                              
Jukka Kekkonen, professori
Laura Kolbe, professori
Hannu Korkeala, professori
Martti Koskenniemi, akatemiaprofessori
Veli-Pekka Lehto, professori
Jouko Lindstedt, professori
Heikki Patomäki, professori
Annamari Ranki, professori
Teivo Teivainen, professori

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Torstaina oli Turun Vasemmistoliiton kevätkokous ja siellä valittiin pj Anna Mäkipää sekä vpj Elias Laitinen jatkamaan tehtävissään. Osa kunnallistoimikunnasta säilyi samana, mukaan tuli uusiakin. Todella hieno juttu on myös, että kaikki Vipun kolme ehdokasta valittiin: pj Riikka Oksanen, minä vpj, sekä Jussi Hattara!

Minut on kutsuttu 12.4. Helsinkiin puhumaan Aleksanteri-instituutin kulttuurifoorumin tilaisuuteen "Kärkiä, huippuja, hallintohäkkyröitä-vai vaihtoehtoja tiedepolitiikalle" Varmasti kiinnostava tilaisuus tulossa :) Kun olin erittäin hyvässä seurassa Koulutuslakon kevään keskustelusarjan puhujavieraiden joukossa, niin tälläkin kertaa olen erittäin hyvässä seurassa; puhujana on myös mm. professori Jaakko Hämeen-Anttila! Tässä alla tiedote, en saanut mainosta suoraan tähän.

******************************

Kärkiä, huippuja, hallintohäkkyröitä

– vai vaihtoehtoja tiedepolitiikalle?

Keskustelutilaisuus yliopistolaitoksen tilasta

Aika: Keskiviikko 12.4.2016 klo 17.00

Paikka: Aleksanteri-instituutti, Unioninkatu 33,

Helsinki (käynti sisäpihalta, 2.krs)

”Suomi ja maailma tarvitsevat tiedettä.” Näin totesi ministeri Sanni Grahn-Laasonen maamme johtavassa sanomalehdessä 9.3.2016 yhdessä professoriliiton puheenjohtajan kanssa.Tiedettä Suomessa harjoittaa yliopistolaitos.Yliopistolaitoksen tehtävä on pitää huolta siitä, että suomalainen yhteiskunta pysyy ihmiskunnan sivistyksellisen ja tiedollisen kehityksen mukana. Tieteeseen nojaten yliopistolaitos kouluttaa suomalaiselle yhteiskunnalle elintärkeät ammattikunnat kuten lääkärit, opettajat ja virkamiehet.Tästä huolimatta yliopistolaitos ja korkeakoulutus ovat arvostuksensa aallonpohjalla. 

Miten tähän on tultu? Miksi käsitystä siitä, että tieteen tulee palvella ennen muuta elinkeinoelämää ja vientiä, pidetään yleisesti hyväksyttynätotuutena? Miksi on tullut tavaksi uskoa, että korkeakoulutus pitää järjestääsamoin kuin yritystoiminta? Mikä on se yliopistokäsitys, johon valtion tiedepolitiikka perustuu? Onko yliopiston toiminnalle muita malleja kuin se,mitä nyt toteutetaan?

Yliopistolaitoksesta, tiedepolitiikasta ja sen vaihtoehdoista ovat alustamassa:

Antti Hautamäki

Jaakko Hämeen-Anttila

Eva-Liisa Raekallio

TERVETULOA KESKUSTELEMAAN YLIOPISTON,

KORKEAKOULUTUKSEN JA YHTEISKUNNAN TILASTA!

Järjestäjä: Aleksanteri-instituutin kulttuurifoorumi