Rakkaalla lapsella on monta nimeä- niin myös oli suomalaisten arkisilla työkaluilla

Olen työssä Turun Museokeskuksella, ja kirjoitin eilen Varsinais-Suomen Kulttuuriperintöblogiin suomalaisten vanhoista työkaluista ja siitä, mitä ne kertovat ihmisten arjesta.  http://kulperi.blogspot.fi/

Suomalaisten köyhyys ja arjen kovuus tulevat esineiden myötä päivänvaloon. Ennen vanhaan tavalliset suomalaiset, siis ylivoimaisesti suurin osa kansasta, eivät saaneet yhtikäs mitään ilmaiseksi, kaiken eteen oli tehtävä töitä ja lähes kaikki piti tehdä itse. Historia toistaa taas itseään; tänäkin päivänä arki on jälleen yhä armottomampaa köyhille ja pienituloisille.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä- niin myös oli suomalaisten arkisilla työkaluilla

Kun päivittäin työstää samoilla työkaluilla puuta tai puhdistaa pellavia, sitä alkaa helposti kehittämään niille omaan suuhun sopivia nimiä. Suomalaiset saivat vielä varsin vähän aikaa sitten, historiallisesti ajateltuna hetken aikaa sitten elantonsa käytännöllisesti katsoen maanviljelystä, metsästä ja keräilytaloudesta. Ihmiset asuivat maaseudulla ja päivät täyttyivät työstä, kun suurin osa arjen välttämättömyyksistä piti valmistaa itse.

Näin ollen onkin helppo uskoa, että säännöllisesti käytettyjen työkalujen ja välineiden nimet kulkivat kansan parissa ja perheissä suullisena perintönä isältä pojalle, ja äidiltä tyttärelle. Suomenkielen vivahteikkaat murteet antoivat sanavarastolle oman leimansa.

Nykyään kaikki tietävät minkänäköisestä esineestä puhutaan, kun joku mainitsee taltan. Koulussa meistä suurin osa lienee käynyt puutöiden perusteet; siltä pohjalta taltta on tuttu ja ainakin mökillä isovanhempien luona on viimeistään törmännyt kyseiseen työkaluun. Mutta kuinka moni osaisikaan kuvailla temmiraudan, jos sellaisen tehtävän saisi...Entä millainen esine voisi olla purha tai pura ? Kaikki nämä nimet kuvaavat jonkinlaista talttaa.

Puunkäsittelytaito kehittyi usein huippuunsa ja esineiden valmistamiseen oli omat työkalunsa. Esimerkiksi joka talossa tarvittavat puukauhat koverrettiin tarkoitusta varten erikseen syntyneellä kovelilla. Se tunnettiin myös nimillä kovelin, kovelo sekä meille jo tutummalla nimellä vuolin. Sillä kirjaimellisesti koverrettiin ja vuoltiin puuta.

Jos puun työstäminen oli miesten työtä, niin kasvien keräämisen ja edelleenvalmistamisen hoitivat naiset. Köyhät suomalaiset valmistivat itse omat vaatteensa, ja niiden oli tärkeää olla kestäviä. Niinpä pellava ja hamppu olivatkin kulutusta pelkäämättömänä raaka-aineena, tässä suhteessa omavaraistalouden kulmakiviä.

Niiden valmistaminen oli työläs prosessi, jonka ensimmäisiä vaiheita oli kasvien puhdistaminen. Siihen käytettiin häkilää,  tai tuttavallisemmin häkylää tai häkilöä. Tämän välineen nimien kohdalla ei siis ollut yhtä suurta vaihtelua kuin taltan, mutta häkilän kuvaaminen taitaa monelle nykyajan kaupunkilaiselle olla joka tapauksessa vähintäänkin haastava tehtävä. Näin voi käydä ainakin, jos on kotoisin Itä-Suomesta.

Häkilä oli tyypillinen Länsi-Suomessa käytetty työkalu, ja länsimurteet ovat luonnollisesti saaneet paljon vaikutteita ruotsinkielestä. Häkilä on tästä hyvä esimerkki; alkuperäisnimi on ruotsin häckla josta suomalaiset muokkasivat omanlaisensa version.

Suomalaisilla oli siis monipuolinen ja vivahteikas sanavarasto ja perinteet ja kädentaidot kulkivat  suvussa. On toisaalta luonnollista, että maailman muuttuessa esineiden vanhat nimet unohtuvat. Suomen kansan juuret ovat kuitenkin syvällä maaseudulla, ja arkiset esineet nimistöineen kertovat hienolla tavalla ihmisten arjesta. Menneisyyden dokumentoinnin yksi tehtävä on varmistaa jatkuvuutta ja arvostaa perinteitä, myös ja nimenomaan nykyajan nopeasti muuttuvassa digiympäristössä.

Lopuksi vielä vanha arvoitus, joka kuuluu: "Sata hammasta suussa, puree muttei niele?"
Arvoitus ratkeaa katsomalla seuraavia kuvia!

Eva-Liisa Raekallio

Kirjoittaja on parhaillaan mukana kokoamassa Turun Museokeskuksen esinekokoelmaa Finna-palveluun.

Lähde: Toivo Vuorela: Kansanperinteen sanakirja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo 1981.

Temmirauta

Koveli

Häkilä vuosiluvulla 1758

Pariin viikkoon on mahtunut todella paljon. Kaikki tietenkin puhuvat Brexitistä, syystäkin. Itse aloitin uudessa tosi mukavassa työssä ja istuin vielä viime viikolla joka ilta työpäivän päätteeksi kokouksissakin. Niin, kaikkea ei yhteen blogikirjoitukseen voi mahduttaa vaikka parhaani olen joskus yrittänytkin. Heh.

Brexit. Olin sittenkin yllättynyt tuloksesta, mutta kuulin myös että moni britti oli äänestänyt eron puolesta ja katunut äänestyspäätöstään jälkikäteen. Toki lähtökohta tulisi olla, että päätökset punnitaan aina etukäteen pienemmissäkin ratkaisuissa?!? On pelottavaakin miten köykäisin perustein päätöksiä tehdään.

Uskon, että näemme seuraukset vasta pitemmällä aikavälillä. Tämä voi mahdollisesti merkitä Great Britainin ja United Kingdomin loppua, mikäli esim. Skotlanti seuraavan kerran onnistuu itsenäisyyspyrkimyksissään. Heti sekin keskustelu alkoi. Taloudelliset ja poliittiset seuraukset ovat todella monivivahteiset, mutta eroamisneuvottelujen tulosta ja kaikkea mitä sillä välin ehtii tapahtua, on kokonaisuutena liian aikaista lyödä lukkoon. Hätiköinti ei kannata. Päätös antaa paljon tilaa analyyseille, joka tapauksessa.

Nuorisolautakunta ehti pitää kevään viimeisen kokouksensa jo aikaisemmin. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa kaupungin Lapissa sijaitsevan Nukkumajoen leirikämpän kohtaloa jota on lautakunnan kokouksissa puitu vuosia. Jälleen kokoomuksesta kuului ääniä kämpästä luopumisen puolesta.

Minun on hankala ymmärtää, miksi turkulaisten nuorten ja yhdistysten keskuudessa suositusta kämpästä pitäisi luopua. Viime lautakunnan avustustyöryhmän kokouksessa selvisi, että muutamakin täkäläinen yhdistys reissaa Nukkumajoelle Lapin maisemiin rentoutumaan ja olemaan yhdessä. Mukana oli mm. yksinhuoltajien yhdistys. Itse yksinhuoltajan tyttärenä tiedän että niissä perheissä tarvitaan irtiottoa arjesta.

Kyllä kaupungin pitää mahdollistaa ja tukea tavallisten turkulaisten monipuolista vapaa-ajan toimintaa jatkossakin. Lautakunta äänesti lopulta asiasta ja leirikämppä säilyy Lapissa ainakin lähiajat, onneksi. Sen jatko pitäisi nähdäkseni turvata pidemmäksikin aikaa.

Vasemmistoliiton puoluekokous päättyi, ja uuden puheenjohtajan ensimmäinen linjapuhe osui heti ytimeen. Hän korosti, miten on monta tapaa olla vasemmistolainen, ja miten kaikki, koulutetut ja vähemmän koulutetut olemme kaikki osa työväenliikettä. Tämä on todella tervetullut viesti ja monella tapaa ajankohtainen. 

Olen tässä blogissa monesti aiemminkin pohtinut syitä siihen, miksi korkeastikoulutetut tai yleensä koulutetut ihmiset äänestävät niin helposti vihreitä, vaikka vihreiden politiikka ei koulutettujen asiaa ajaisikaan. Yksi selitys voi hyvin olla, että Vasemmistoliiton herättämä mielikuva liittyy niin vahvasti savupiipputeollisuuteen ja arvokonservatismiin, edelleen. Voi olla, että pitkälle koulutetut kokevat, että vähän tai ei ollenkaan koulutettujen kanssa on varsin vähän kosketuspintaa. Tämä totta tosiaan toimii myös toiseen suuntaan. Luullaan, ettei ole yhteisiä asioita.

Tämä toisaalta liittyy siihen, että käsitys duunarista ja työläisestä on tänäkin päivänä varsin kapea. Ei nähdä, että epävarma työmarkkina-asema ja pätkätyöläisyys, vähävaraisuus koskevat nykyään yhä suurempaa osaa väestöstä ja ihmiset joutuvat tekemään kaikenlaisia töitä tullakseen toimeen. Muistan aina sen miten toimiessani siivoojana opiskelujen ohella supermarketin elintarvikepuolella mm. lihatiskin ja lihamyllyjä pesten, lihatiskin myyjä hämmästyi kuullessaan että olen kuitenkin päätoiminen opiskelija. 

Hänelle oli kertakaikkiaan niin vaikea asia että opiskelijakin tekee siivoojan työtä, hän kuvitteli että teen vain siivoojan hommia. Hän olikin kohdellut minua tyhmänä siihen asti. En arvostanut hänen muuttunutta käytöstään yhtään, enkä tänäkään päivänä ymmärrä, miksi siivoojan työ on niin aliarvostettua. Jos siivoojat lopettaisivat työnsä, yhteiskunta olisi hyvin nopeasti pahassa pulassa.

Myyjän epäuskoisessa reaktiossa tiivistyi luultu ristiriita henkisen ja ruumiillisen työn tekijöiden välillä. Koulutus tai opiskelut eivät ole enää tae mistään. Puheenjohtajan viesti osui todella kohdalleen, toivottavasti ihmiset huomaisivat, että yhteiskunta muuttuu nimenomaan ja ainoastaan vasemmistolaisella politiikalla.

Metalliliiton valtuusto ei sitten yllättänytkään positiivisesti vaan hyväksyi kilpailukykysopimuksen äänin 32-24. Äänestystapana käytettiin käsiäänestystä suljetun lippuäänestykseen sijaan. Sekään ei ollut yllätys sen jälkeen, kun ilmassa oli ollut viittauksia nimenomaan käsiäänestyksen eduista suhteessa lippuäänestykseen. 

En muista kuka totesi aiheesta tehdyssä uutisoinnissa, että ryhmäpaine on käsiäänestyksissä suuressa roolissa ja valtuuston puheenjohtaja ei etukäteen kertonut, kumpaa tapaa käytetään. Henkilökohtaisesti minusta on todella valitettava toimintatapa, että äänestystulokseen pyritään vaikuttamaan erinäisillä keinoilla. Suljettu lippuäänestys on tunnetusti tapa joka minimoi ihmisille niin keskeisen ryhmäpaineen merkityksen. 

On selvää että paine sopimuksen hyväksymiseen oli valtava; harva haluaa jäädä vähemmistöön missään yhteyksissä, vaan suurin osa ihmisistä haluaa kuulua joukkoon vaikka äänestämällä työntekijöiden oikeuksia polkevan sopimuksen puolesta. No, sentään jopa 24 vastusti sopimuksen hyväksymistä, eikä enää tässä vaiheessa liene muita vaihtoehtoja kuin olla siitä iloinen että niinkin moni halusi vielä puolustaa työntekijöitä eikä alistua hallituksen uhkailuun. Olisin kuitenkin kaivannut nyt ay-liikkeeltä kokonaisuudessaan jämäkkyyttä.

Vasemmistoliiton seuraava puheenjohtaja on Li Andersson! Vaikka puoluekokous pidetään vasta tänä viikonloppuna, on tämä saletti koska muut pjehdokkaat luopuivat kampanjasta neuvoa-antavan jäsenäänestyksen tuloksen selvittyä. Li oli ylivoimainen; äänestäneistä jäsenistä yli 60% äänesti häntä. Puolue saa oikein hyvän puheenjohtajan Listä. 

Li on jo katsonut tulevaisuuteen ja seuraaviin eduskuntavaaleihin puhumalla punavihreän hallituspohjan puolesta. Jo silloin kunVassi oli viime hallituksessa, haikailin itse juurikin punavihreää hallitusta jossa olisivat Vassi, SDP ja Vihreät. Se olisi unelmahallitus eikä tällä hetkellä vaikuta ollenkaan saavuttamattomalta. Olenkin samaa mieltä kuin uusi puheenjohtaja; sellaisella (punavihreällä) hallituspohjalla Vassi pystyy tekemään omannäköistään politiikkaa. Toivon tähän maahan jälleen vahvan ja yhtenäisen vasemmiston aikakautta. Kun se nähtiin edellisen kerran, Suomi ja suomalaiset voivat paremmin kuin koskaan.

Kiinnitin huomiota uutiseen, jossa oli arvioitu Vihreiden kannatuksen nousun salaisuudeksi sitä, että puolue on saanut tukijoikseen ja riveihinsä nykyiseen koulutuspolitiikkaan pettyneitä sivistysporvareita kokoomuksesta. Tämä on erinomaisen kiinnostavaa. Kokevatko kokoomuslaisen ideologian nimiin vannovat ihmiset todella vihreät poliittiseksi kodikseen.

Maanantaina pitäisi julkistaa Vasemmistoliiton neuvoa-antavan puheenjohtaja-jäsenäänestyksen tulos. On jännäämistä kerrakseen, äänestin itse hyvissä ajoin jotta ehdin varmasti ajoissa. Oli hyvä uutinen, että äänestysprosentti nousi 67:ään. Onkin todella motivoivaa, kun puolueen jäsenet saavat mahdollisuuden vaikuttaa, hieno juttu.

Huonompi uutinen on kilpailukykysopimuksen eli kikyn eilen saama vahva tuki. Metalliliiton hallitus hyväksyi sopimuksen, mutta hallitus oli kaukana yksimielisestä kun äänestyslukemat olivat 12-8. Lopullinen päätös tehdään Metalliliiton valtuustossa. En voi pitää nyt hyväksyttyä sopimusta hyvänä ja työntekijöiden kannalta parhaana ratkaisuna. Toivon tässä mielessä yllättävää valtuuston kokousta, koska Metalliliitto on yhä vaa'ankieliasemassa; se voi vielä vaikuttaa muiden liittojen kantaan.

Hallitus vauhditti neuvotteluja aiemmin tällä viikolla esitellessään veronalennuspakettinsa. Hallitus on myös luvannut pidättäytyä pakkolaeista ja lisäsäästöistä jos kiky hyväksytään. On luvattu myös luopua veronkorotuksista. Veroja mielestäni pitääkin korottaa ja muuttaa vahvasti progressiiviseksi ja ehdottomasti pitää huolehtia että ihmisten maksamat verot aidosti ohjautuvat julkisiin palveluihin. Media on jo unohtanut veroparatiisikohun, eikä se poikinut kuin kosmeettisia muutoksia verotuslainsäädäntöön.

Nyt ovat vallassa puolueet, joiden asialistalla veroparatiisien kitkentä ei ole ykkösenä eikä edes sijalla viisitoista. Kaiken kaikkiaan olen hyvin pahoillani siitä että ay-liike on kerta toisensa jälkeen hyväksynyt kilpailukykysopimuksena markkinoidun työehtojen heikennyksen, kun sille on osattu puhua oikeista asioista. Veroilla rahoitetaan hyvinvointivaltio, ja kun veropohja rikotaan vieläpä työntekijäliittojen suotuisalla myötävaikutuksella, voidaan aidosti tukeutua tosiasioihin kun sanotaan ettei ole varaa esimerkiksi ylläpitää kattavaa koulutusjärjestelmää! Miten ihmeessä verotusta on alettu pitää mörkönä, jota pitää kaikin keinoin välttää. Oikeistoretoriikka niittää tässäkin keskustelussa mainiota satoa.

Vipun jäseniltaa vietettiin 1.6. upean kesäisessä Aurinkolahdessa puoluekokouksesta keskustellen ja luonnosta nauttien. Paikka oli jälleen nimensä veroinen ja tunnelma kohdallaan :)  Laitan kuvia sitten kun niitä saan. On muuten hieno juttu, että nykyään yhä useammasta kaupasta löytyy myös vegaanista makkaraa grillissä käristettäväksi!

Telkkarista tuli vähän aikaa sitten Truman Show. Se on yhä yksi parhaista koskaan näkemistäni elokuvista ja kiinnitin huomiota jo silloin kun näin sen ensi kertaa, miten upean roolityön Jim Carrey tekee. Nimenomaan ristiriita hänen koomikkorooliensa ja tämän välillä oli niin mieletön että se herätti oikeutettuja kysymyksiä Carreyn todellisesta persoonasta.

Kun sen yhdistää elokuvan älylliseen sisältöön, on kasassa äärimmäisen kiehtova paketti. Olen eri mieltä Turun Sanomien kriitikon Pekka Erosen kanssa siitä että elokuvan tosi-tv:tä sekä julkisuuden ja yksityisyyden vaikeaa ja koko ajan haasteellisemmaksi käyvää suhdetta kritisoiva viesti olisi vanhentunut. Päinvastoin se on ajankohtaisempi kuin koskaan.

Olen katsonut netistä Foxcatcher-elokuvan ohjaajan ja näyttelijöiden haastatteluja, jotain kautta siihen ajauduin ja Steve Carellin roolityössä on hyvin paljon samoja piirteitä kuin Carreyn nimenomaan sen suhteen, miten täysin koomikkona tunnettu näyttelijä uppoutuu vakavaan ja vaikeaan rooliin. Koomikoiden vakavasta ja synkästä puolesta tai siitä että se on olemassa, rakentuu usein ja onneksi huippuluokan draamaa. Kummankin elokuvan kohdalla tekijät ottivat taloudellisen riskin paitsi koko elokuvan suhteen, myös sen pääroolin castingin suhteen.

Onkin hienoa huomata että vielä tehdään elokuvia jossa näytteleminen ja tarina ovat taloudellista riskiä arvokkaampia. Kulttuurin ja taiteen, myös elokuvataiteen pitää ottaa riskejä ja uskaltaa heittäytyä. Itse asiassa vasta silloin päästään pelkän elokuvan puolelta taiteen puolelle.

Eilen oli nuorisolautakunnan avustustyöryhmän kokous, jossa käsittelimme projektiavustushakemukset ja teimme esitykset avustusmääristä. Meni kolme ja puoli tuntia aikaa, kuten viime kerrallakin. Perinpohjainen keskustelu on näissäkin tilanteissa paikallaan. Minua ilahduttaa kovasti että Itä-Turun suurissa lähiöissä, täällä Varissuolla ja Lausteella on monipuolisesti toimivia maahanmuuttajien yhdistyksiä. 

On kotoutumisprosessin kannalta valtavan tärkeää että kaupunki tukee näidenkin yhdistysten toimintaa. Henkilökohtaisesti arvostan todella paljon myös erilaisten yksinhuoltaja- ja sijaisvanhempien yhdistysten toimintaa ja pidän lasten ja nuorten kulttuuriharrastuksen tukemista hyvin tärkeänä. Olikin hyvä että näille toimijoille saatiin etukäteen arveltua suuremmat avustusesitykset. Olen pahoillani siitä ettei luontoharrastuksen tukemiselle löytynyt toivomaani laajaa kannatusta.